Usein pohdin erilaisia haasteita ja omaa turhautumistani kulloiseenkin tilanteeseen tämän elämäntavan parissa. Välillä kuitenkin havahdun toteamaan, että asiani ovat erittäin hyvin. Tiedän paljon ihmisiä, jotka eivät ole ikinä päässeet toteuttamaan samankaltaisia unelmiaan.
Minua vetää puoleensa valtasuhde. Vaimoni ei kuitenkaan ole erityisen dominoiva. Hänellä ei ole samankaltaista tarvetta alistaa, kuin minulla on alistua. Tämä voisi olla iso ongelma parisuhteellemme (ja on ollutkin). Vaimoni puolestaan on selkeästi monisuhteinen. Hänellä on tarve ja halu jakaa elämänsä useamman kumppanin kanssa. Minä en ole monisuhteinen samalla tavalla. Olen yrittänyt sitä, mutta minulle on helpompaa keskittyä yhteen ihmiseen, jonka tunnen hyvin. Tämäkin voisi olla ongelma (ja on ollutkin), mutta itse asiassa juuri tämä mahdollistaa nykyisen elämäntapamme ja meidän molempien tarpeiden tyydyttymisen.
Vaikka intressimme puolisoni kanssa eivät siis täysin kohtaa, yritämme opetella hyödyntämään vallitsevia olosuhteita. Se ei ole ollut kovin tietoista opettelua, mutta näin jälkikäteen ajateltuna tie tähän pisteeseen on ollut jopa hämmentävän suora. Minä en lähtökohtaisesti ajatellut olevani aisuri, eikä se alunperin tuntunut edes oleelliselta asialta, mutta nyt se vaikuttaa täysin itsestäänselvältä ja luonnolliselta. Vaimoni ei koskaan kuvitellut olevansa vallanpitäjä, mutta monisuhteisuus ja aisurimies tekee hänestä sellaisen. Kyse on lähinnä siitä hyväksymmekö ja hyödynnämmekö tilanteen sellaisena kuin se on, vai emme?
Toki tämä kaikki vaatii paljon meiltä molemmilta. Tai tässä se ydin taitaa ollakin. Tähän voi suhtautua niin, että se vaatii paljon, tai niin, että se antaa paljon mahdollisuuksia. Olen oppinut rakastamaan sitä, että vaimollani on muita kumppaneita. Hän on rohkea ja itsenäinen nainen, joka tietää mitä haluaa. Minä haluan miellyttää nimenomaan häntä. Rakastan myös sitä, että meillä on valta-asetelma. On vain meistä itsestämme kiinni miten hyödynnämme kaikkea tätä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti