Ajatuksia lukituksesta

Miksi olen lukittuna? "Kanoninen" vastaus kuuluu, että koska vaimoni vaatii niin. Tämä ei kuitenkaan pidä pääsääntöisesti paikkaansa, ainakaan meillä. Olen lukossa omasta tahdostani. Se kuitenkin liittyy vaimooni ja meidän suhteeseemme oleellisella tavalla. Ennen kaikkea ajattelen olevani lukossa häntä varten. 

Olen kertonut vaimolleni haluavani olla lukossa, koska se muistuttaa minua hänestä ja siitä, että haluan alistua hänelle. Olen ihan pyytänyt häneltä lupaa, että saan olla lukossa, laittaa itseni lukkoon. Lukon tarkoitus on olla minulle nöyryyttävä kokemus, ja sitä se onkin, eikä vähiten siksi että pidän sitä omasta pyynnöstäni! Toisaalta se tuntuu myös mukavan tuhmalta, vähän kuin seksikkäät alushousut, tai ei alusasua ollenkaan, ainakin lukituksen ensimmäisinä päivinä. Sitten se yleensä normalisoituu. Oleellista itselleni on tämä: Pitämällä lukkoa luovutan tärkeän osan itsestäni hänelle. Se on alistumista. Mutta mikä mahtaa olla oleellista hänelle?

Satunnaisen huvin lisäksi, en usko vaimoni varsinaisesti kostuvan (pun intended) minun lukitsemisestani. Tämän vuoksi yritän olla asettamatta hänelle mitään velvollisuuksia asian suhteen. Hän saa halutessaan kontrolloida minua täysin, mutta hänen ei tarvitse huolehtia asiasta. Vastuu on minulla. Tästä seuraa luonnollisesti pelko, että mitä jos hän vain unohtaa koko asian tai ei välitä siitä? Varmasti ajoittain näin tapahtuukin, mutta toistaiseksi tämä ei ole muodostunut ongelmaksi. Uskon, että tämä vapaus hänen osaltaan avaa aivan uusia mahdollisuuksia spontaanille leikille. Ja seksiinhän tämä ei sinällään vaikuta, lukko lähtee hyvinkin nopeasti pois hänen niin halutessaan...

En siis ruikuta vaimolleni, että laittaisi minut lukkoon. Sen sijaan esitän pyynnön, että saisin pitää lukkoa. Kuulostaa pieneltä muutokselta, ja sitä se onkin, mutta implikaatiot ovat valtavia. Uskon, että tämä voi olla toimiva tapa meille.

Miten tämä on mahdollista?

Usein pohdin erilaisia haasteita ja omaa turhautumistani kulloiseenkin tilanteeseen tämän elämäntavan parissa. Välillä kuitenkin havahdun toteamaan, että asiani ovat erittäin hyvin. Tiedän paljon ihmisiä, jotka eivät ole ikinä päässeet toteuttamaan samankaltaisia unelmiaan. 

Minua vetää puoleensa valtasuhde. Vaimoni ei kuitenkaan ole erityisen dominoiva. Hänellä ei ole samankaltaista tarvetta alistaa, kuin minulla on alistua. Tämä voisi olla iso ongelma parisuhteellemme (ja on ollutkin). Vaimoni puolestaan on selkeästi monisuhteinen. Hänellä on tarve ja halu jakaa elämänsä useamman kumppanin kanssa. Minä en ole monisuhteinen samalla tavalla. Olen yrittänyt sitä, mutta minulle on helpompaa keskittyä yhteen ihmiseen, jonka tunnen hyvin. Tämäkin voisi olla ongelma (ja on ollutkin), mutta itse asiassa juuri tämä mahdollistaa nykyisen elämäntapamme ja meidän molempien tarpeiden tyydyttymisen. 

Vaikka intressimme puolisoni kanssa eivät siis täysin kohtaa, yritämme opetella hyödyntämään vallitsevia olosuhteita. Se ei ole ollut kovin tietoista opettelua, mutta näin jälkikäteen ajateltuna tie tähän pisteeseen on ollut jopa hämmentävän suora. Minä en lähtökohtaisesti ajatellut olevani aisuri, eikä se alunperin tuntunut edes oleelliselta asialta, mutta nyt se vaikuttaa täysin itsestäänselvältä ja luonnolliselta. Vaimoni ei koskaan kuvitellut olevansa vallanpitäjä, mutta monisuhteisuus ja aisurimies tekee hänestä sellaisen. Kyse on lähinnä siitä hyväksymmekö ja hyödynnämmekö tilanteen sellaisena kuin se on, vai emme?

Toki tämä kaikki vaatii paljon meiltä molemmilta. Tai tässä se ydin taitaa ollakin. Tähän voi suhtautua niin, että se vaatii paljon, tai niin, että se antaa paljon mahdollisuuksia. Olen oppinut rakastamaan sitä, että vaimollani on muita kumppaneita. Hän on rohkea ja itsenäinen nainen, joka tietää mitä haluaa. Minä haluan miellyttää nimenomaan häntä. Rakastan myös sitä, että meillä on valta-asetelma. On vain meistä itsestämme kiinni miten hyödynnämme kaikkea tätä. 

Pitsiä

Yksi mieleenpainuvimmista  kokemuksistani blogin aihepiirin parissa on, kun vuosia sitten olimme vaimoni kanssa ostoksilla, ja vieraillessame (muistaakseni) Lindexissä, hän puoliyllättäen sanoi, että nyt ostat itsellesi pikkuhousut. Se hetki iski kuin salama kirkkaalta taivaalta.  

Tämä oli sitä aikaa, kun aisurijutut olivat hyvinkin ajankohtaisia elämässämme ja kokeilimme muutenkin paljon kaikenlaista uutta. Olin varmasti maininnut vaimolleni, että kuulemani mukaan jotkut ovat "pakottaneet" miehensä käyttämään alusvaatteitaan tietyissä tilanteissa. Todennäköisesti korostin kuitenkin sitä, että en millään muotoa itse koe ristiinpukeutumista omaksi jutukseni. Toisaalta se, että aisuria nöyryytetään eri tavoin emaskuloimalla, se puolestaan on erittäin kiihottavaa ja sen olin varmasti kertonut myös hänelle. Itselleni koko aisuriajatus on hyvin vahvasti sidoksissa tuohon lähtökohtaan; aviomies on alisteisessa roolissa ja nöyryytettynä, kun häntä parempi/miehisempi mies tyydyttää vaimon tarpeet, on mies talossa. Mikä onkaan nöyryyttävämpää miehelle, kuin viedä hänen miehisyytensä rippeetkin?

Vaimoni vei siis minut naisten alusvaateosastolle ja auttoi minua valitsemaan sopivat pöksyt. Kriteereinä oli, että niiden piti olla tyttömäiset, pitsireunaiset, ja väriltään jotain sellaista, mitä vaimoni ei ikinä itse pitäisi päällään. Kun sopivat pikkarit löytyivät, hän käski minun mennä kassalle yksinäni maksamaan ostokseni. En ole eläessäni hävennyt niin paljon. Kasvoni olivat varmasti kirkkaan punaiset! Emme kuitenkaan sotkeneet ulkopuolisia tilanteeseen tämän enempää. En sanonut kassaneidille mitään ylimääräistä, annoin vaan ostokseni hänelle, maksoin, kiitin, ja poistun pikaisesti. Vaikka tilanne hävetti ja oli nöyryyttävä, täytyy korostaa, että tämä on juuri sitä "oikeanlaista" nöyryytystä. Sellaista, mitä itse haluan kokea.

No, siitä lähtien olen silloin tällöin pukeutunut "pitsiin". Aluksi vain, ja ainoastaan vaimoni käskystä, mutta myöhemmin muutenkin, tosin aika satunnaisesti, ja aina vain silloin kun olen muutenkin lukossa. Näissä tilanteissa vaimoni yleensä kutsuu minua kotihengettärekseen. Näky ei millään muotoa ole seksikäs, eikä sen ole tarkoituskaan olla, vaikka vaimo siihen malliin joskus kiusoitteleekin. 

En koe tarvetta pukeutua pikkareihin jatkuvasti, tai pukeutua naisellisesti mitenkään muuten. Itselleni varsinainen feminisaatio rajoittuu aika lailla tähän - ja tietysti lukon käyttöön, joka tietyllä tapaa liittyy myös aiheeseen. Ehkä siitä lisää joskus. Sissyksi en itseäni koe ja itselleni tämä merkitsee edelleen ennen kaikkea nöyryytystä, vaikka täytyykin todeta, että sileät pikkuhousut tuntuvat yllättävän mukavilta jalassa, noin niin kuin yleensä ottaen!

Pitkästä aikaa puin siis pikkupöksyt jalkaani. Vaimon ollessa reissussa toisen miehen kanssa, on vain luonnollista, että aisuri muistaa roolinsa kotona, eikö vain? Jos hetkeksi kuitenkin vakavoidutaan, niin tämä on itselleni mahdollisuus yhdistää todellisuus (vaimo on toisen miehen kanssa) fantasiaan (nöyryytys), jotta omat tarpeeni tulevat tyydytettyä paremmin. 

Tauko?

En ole kirjoitellut hetkeen, ja voisi kai sanoa, että olemme olleet tauolla. Voiko elämäntapaa kuitenkaan ylipäätänsä laittaa tauolle, vai onko silloin kyseessä elämäntapa laisinkaan? Ei kai FLR tai valtasuhde toimi niin? Tätä miettiessäni huomasin nopeasti, että ajatus ei johda mihinkään. Parisuhde ei perustu määritelmiin, ei ainakaan meidän suhteemme, joten miksi jäädä jumiin joihinkin termeihin? Joka tapauksessa, viime aikoina meillä on ollut melko rauhallista blogin teemojen osalta. Sellaista elämä on, välillä menee vähän lujempaa ja välillä hiljempaa. Minusta se on melko terveellistä, etenkin, jos se palvelee kumpaakin (tai kaikkia) osapuolia yhtä lailla. Meidän taukomme tapahtui siis hyvin luonnollisesti (vaikkakin hieman yllättäen), eikä se aiheuttanut mitään kitkaa kummankaan näkökulmasta. Nyt oma alistuneisuuteni on kuitenkin nostanut taas päätään, ja samaan aikaan vaimoni on myös aktivoitunut omalta osaltaan. Tällainen samanaikaisuus on melkein liian hyvää ollakseen totta. Pitkissä parisuhteissa on hyvät puolensa!

Missä nyt siis mennään? No, ainakin olen lukittuna tätä kirjoittaessani. Edellisestä kerrasta onkin jo kuukausia ja tämä tuntuu upealta! Vaimoni on puolestaan lähdössä reissuun vanhan tutun ystävämme kanssa. Tällä haavaa pyrimme ottamaan asiat kevyesti, ilman turhaa pakottamista. Vaimon kanssa totesimme yhdessä tuumin, että nyt mennään niin, että minun on syytä olla lukittuna hyvä tovi ennen reissua ja tietysti vähintään siihen asti, kunnes hän on taas kotona. Nyt olen saanut osakseni paljon huomiota (ilman orgasmia!), ja olen sopivasti kiimassa hänen reissuaan varten (kuin on myös hänkin!). Itse reissu on puhtaasti vaimoni ja ystävämme välinen asia, ja minulla ei sinällään ole odotuksia mistään "perinteisestä" aisurifantasiasta kuvien, videoiden tai puheluiden osalta. Heidän suhteensa on joka tapauksessa paljon muutakin kuin pelkkä seksisuhde, ja kuten aiemmin sanoin, pyrimme välttämään turhaa pingottamista ja annamme asioiden tapahtua omalla painollaan. Minulla kyllä on yllin kyllin mielikuvitusta, jotta selviän vaimoni paluuseensa asti ilman mitään extraa, jos niikseen tulee. Sen verran höystän tilannetta fantasialla, että ajattelen lukitukseni olevan ennen kaikkea hänen ja yhteisen ystävämme käsky, ei niinkään yhdessä sovittu juttu, mitä se tietysti todellisuudessa on. Hieman samalla tavalla suhtaudun reissuun, joka perimmäiseltä luonteeltaan ei ole minun alistamistani, eikä edes puhtaasti seksiä varten, vaan jotain ihan muuta. Oleellista on, että minä ja vaimoni tiedämme miten asiat ovat ja mitä mielessämme liikkuu. Mutta ilman fantasiaelementtejäkin, onhan tämä aivan järjettömän kiihottavaa!

Tällä haavaa alistumiseni on siis aisuripainotteista, lukolla höystettynä. En epäile hetkeäkään, etteikö piiskakin taas jossain vaiheessa tule ajankohtaiseksi. Reissun jälkeen hommat jatkuvat omalla painollaan, ja niin on hyvä. Ehkä valtasuhde ulottuu arkeen ja kotitöihin yms. tai ehkä ei. Ehkä jatkamme vain satunnaisesti lukon kanssa. Tauko on tehnyt tässäkin suhteessa hyvää, ei ole liikaa painetta viedä asioita johonkin tiettyyn suuntaan vain sen vuoksi, että joku määritelmä niin sanoo.