Alistuminen hänen ehdoillaan

Luulen, että elämäntapa jota ajan takaa, voidaan mahdollistaa aika yksinkertaisesti. Miksi jokin asia tehdään? Vastaus tähän kysymykseen sisältää lähtökohdan "järkevään" valtasuhteeseen, ilman ylimääräisiä rooleja.

Otetaan esimerkiksi joku arkinen asia. Vessan siivous. Se on ikävää puuhaa useimpien mielestä, minunkin. Tällä hetkellä jos teen sen, teen sen omasta tahdostani, silloin kun haluan, sillä tavalla kuin haluan. Se on helppo jättää tekemättä, tehdä hutiloiden, tai siirtää myöhemmäksi. Olen päättänyt, että hoidan vain yhden talomme 3 vessasta, "oman" vessani. Minulla ei ole mitään rutiinia sen suhteen, teen sen tarpeen vaatiessa. Muut hoitakoot toiset 2 vessaa. Tämä on ihan ok. Tässä ei ole mitään väärää. Miten tämä sitten liittyy mihinkään?

Uskaltaisin väittää, että jo nykyiselläänkin (ilman selkeää käsitystä valtasuhteesta) vaimoni pitäisi siitä, että siivoaisin vessat, ihan omasta tahdostani. Miksi en kuitenkaan toimi niin? Olen kyllä joskus siivonnut, ihan omatoimisesti, ihan vain hänen ilokseen. Miksi siitä ei ole sitten tullut pysyvää tapaa? No, kuten jo aiemmin sanoin, minä en erityisesti pidä vessan siivoamisesta. En saa siitä mitään nautintoa. En halua tehdä sitä. Pidän kyllä siitä, että voin joskus auttaa vaimoani. Teen kuitenkin mielummin asioita, joista itsekin pidän. Sellaisillakin asioilla voin ilahduttaa vaimoani. Vessan siivouksen jätän ihan mielelläni tekemättä. Tämä lienee ihan normaalia parisuhde-toimintaa?

Mutta entäpä se, että olen luonteeltani alistuva? Eikö sen pitäisi olla riittävä motivaatio tehdä ikäviäkin asioita vaimoni puolesta? Kyllä ja ei. Se riippuu. Vessaa siivotessani voin itsekseni ajatella, että alistun, ja teen asian sen vuoksi. Kyse on passiivisesta alistumisesta, mutta alistua voi oikeasti vain silloin, jos toinen tiedostaa asian, ottaa alistumisen vastaan, hallitsee. Passiivisesta alistumisesta ei alistuva todellisuudessa saa mielihyvää pitkän päälle, vaan se alkaa lähinnä vituttaa. Kokemusta on.

Minulle vessan siivous ei ole mikään miellyttävä tehtävä, se on jo käynyt selväksi. Jos kuitenkin voin suorittaa sen sillä aikeella, että palvelen vaimoni todellista tahtoa, että vaimoni odottaa minun tekevän niin, silloin voin saada siitä myös mielihyvää. En edelleenkään nauti itse siivouksesta, vaan siitä, että palvelen vaimoani. Alistun vaimoni tahtoon. Tällöin vaimoni on kuitenkin kerrottava mitä haluaa, asetettava odotukset työn tulokselle, ja myös jollain tavalla huomioitava toimintani. Oltava siis itsekin aktiivinen. En tarkoita, että hänen pitäisi kiittää kun siivosin vessat, en todellakaan. Päin vastoin, hänen pitäisi huomioida se, että olen alistunut. Ehkä hän voi vaatia kiitosta minulta, että olen saanut palvella häntä? Ehkä hän voi vaan nyökätä merkityksellisesti, kun olen suorittanut tehtävän. Pienikin ele voi riittää, mutta on erittäin tärkeää, että molemmat tiedostavat mistä on kyse. Minimissään hänen pitää kuitenkin ilmaista, että tehtävänäni on siivota vessat, ja sen jälkeen jollakin tavalla reagoida lopputulokseen. Samalla hän voi myös ohjata ja antaa palautetta, jos lopputulos ei vastaa odotuksia, jotta onnistuisin seuraavalla kerralla paremmin. 

Asiaan liittyy siis myös kommunikointi. Voinko lähtökohtaisesti olettaa, että vaimoni haluaa minun siivoavan vessat? Tuo on helppo, todennäköisesti kyllä, mutta esimerkkinä voisi olla jotain hieman erikoisempaa. Haluaako vaimoni, että tarkistan hänen sähköpostinsa joka aamu ja kerron, jos on jotain kiireellistä tiedossa? Ehkä. Toisaalta voi olla, että hän ei välitä asiasta tuon taivaallista, tai voi olla, että hän ei missään nimessä halua minun koskevan sähköpostiinsa. No, tämä oli teennäinen esimerkki, mutta joka tapauksessa asiat, joita hän haluaisi minun tekevän, pitää kommunikoida minulle, tavalla tai toisella. Joko hän voi sanoa minulle suoraan, että siivoa vessat, tarkista sähköpostini aamuisin, anna kaukosäädin minulle kun katsomme tv:tä yhdessä yms. Mutta ehkä hän ei halua antaa suoria käskyjä? Sen sijaan hän voi kommunikoida asian jollain muulla tavalla, joka sopii hänelle paremmin. Ehkä hän haluaa, että keksin itse tapoja helpottaa hänen elämäänsä ja että ehdottaisin niitä hänelle? Oli miten oli, alistuvan on tärkeä tietää mitä häneltä odotetaan ja miten hän voi parhaiten palvella. Tässä yhteydessä on hyvä myös korostaa, että jos alistuvan odotetaan tekevän jotain, on myös syytä vaatia, että asia tehdään niin hyvin kuin mahdollista. Mihinkään muuhun ei tarvitse tyytyä, tai siis miksi pitäisi? Tämä lisää alistumisen voimaa, ja siitä saatavaa mielihyvää. Ja tottakai parantaa lopputulosta, siis sitä mitä vallassa oleva oikeasti haluaa tapahtuvan.

Siinä alistuminen "hänen ehdoillaan" pähkinänkuoressa. Se joka määrää, määrittää itse tavat, jotka hänelle merkitsevät alistumista ja palvelevat hänen tarpeitaan. Toki hän voi halutessaan ottaa myös alistuvan toiveet ja halut huomioon, mutta mikään pakko niin ei ole tehdä. Sen on oltava lähtökohta. Ei saa kuitenkaan unohtaa, että pohjalla on tietysti rakastava parisuhde, jossa kumpikin arvostaa ja välittää toisistaan. Tarkoitus ei siis ole käyttää ketään hyväksi. Toisaalta, jos alistuvalla on toive siitä, että häntä esim. nöyryytetään, ja hän on sen kertonut, niin palvelusta varmasti voidaan tehdä sellaista, mikä palvelee molempia. Vaimo kuitenkin päättää kaikesta, siitä ei tingitä.

Tässä on oleellista huomata myös se, että vaimo päättää siitä, millä tavalla haluaa miehensä käyttäytyvän ja alistuvan. Hän voi halutessaan nähdä hänet nyhverönä, joka ei saa tehdä mitään ilman lupaa, mutta en usko kovinkaan monen naisen toivovan oman miehensä olevan sellainen. Vaimo voi haluta miehensä voimakkaana, vahvana ja vaikkapa aggressiivisena sängyssä, mikäli se vain palvelee hänen mielihalujaan. Yhtä lailla se on alistumista hänen tahtoonsa, kuin käskystä polvistuminen ja kengänpohjan nuoleminen. Parasta on, jos molempien mielihalut saadaan kohtaamaan. Tämä tietysti vaatii avointa kommunikaatiota molempiin suuntiin.

Olen monta kertaa mokannut sen suhteen, kun olen puhunut alistumisesta. Kokeillaan nyt kuitenkin vielä kerran, jospa tämä pikkuhiljaa alkaisi olla jotain muutakin kuin pelkkää omaa fantasiaani. 

Otetaanpa uusiksi

Olen tässä muutaman päivän kerännyt ajatuksiani kasaan. Luin myös Uniquely Rikan "jatko-osan", Uniquely Us, ja se itse asiassa auttoi aika paljon. En ole ihan niin epätoivoinen, kuin ensimmäisen kirjan luettuani. Uniquely Us:ssa kuvataan 8 täysin erilaisen parin pyrkimyksistä luoda toimiva D/s dynaamiikka heidän omiin suhteisiinsa. Se oli erittäin hyödyllistä minulle juuri nyt, sillä sitä samaahan minä itsekin tavoittelen, ja tämä blogi on osaltaan sen dokumentointia. Suosittelen myös tätä toista kirjaa kaikille, ja varsinkin niille jotka, ovat lukeneet vain ensimmäisen osan.

Painoin siis jalat jarrupolkimille. Pitää vetää happea ja palata ihan peruskysymysten ääreen. Ensinnäkin minun pitää määritellä alistuminen uusiksi, ainakin jos haluan käyttää sitä "elämäntavan" määrittelyssä. Ms. Rikaa mukaillen, kyse on oikeastaan aika yksinkertaisesta asiasta. Alistuminen määritellään vain ja ainoastaan dominantin tarpeet ja halut huomioiden. Alistuminen on vallansiirto dominantille. Alistuvalla pitää puolestaan olla aito aie (intent) palvella dominanttia - pelkästä palvelemisen ilosta (tarpeesta). Mikään muu motiivi ei toimi, sen pitää perustua alistuvan omaan tahtoon. Siinä se. Kuulostaa aika yksipuoliselta ja rajulta, mutta lopulta kyse on kuitenkin kahden ihmisen välisestä yhteisestä sopimuksesta. Se mitä se sisältää, voi olla mitä tahansa. Mutta mitä tulee ajatukseen alistumisesta elämäntapana, FLR:stä, olen täysin vakuuttunut, että millään muulla tavalla ei voida päästä järkevään lopputulokseen. Sen on pakko lähteä hallitsevan osapuolen tarpeista, hänen omilla ehdoillaan.

Tällä hetkellä en tiedä, yritämmekö edes tavoitella uutta elämäntapaa. Olen pyytänyt vaimoani miettimään asiaa. Jatkamme jossain vaiheessa keskustelua.

Uniquely Rika

Luin tänään kirjan nimeltä Uniquely Rika, joka on naisen kirjoittama kirja D/s tai FLR suhteesta. Teos poikkeaa melkoisesti muusta aihetta käsittelevästä kirjallisuudesta, tai ainakin siitä, mitä itselleni on tullut vastaan. 

Uniquely Rika tarjoaa käytännöllisen ja mielestäni erittäin järkeenkäyvän lähestymistavan D/s-suhteen toteuttamiseen pitkässä juoksussa. Kirjassa kerrotaan, miksi (sisäinen) tarve palvella (ja tulla palvelluksi) on ainut järkevä lähtökohta D/s:ään elämäntapana. Siinä myös selitetään, miksi useimma FLR suhteet tyssäävät heti alkuunsa. Usein ne nimittäin lähtevät miehen halusta toteuttaa omaa fantasiaansa (joka on usein vain naamioitu haluksi palvella naista), jolloin vaimo joutuu väkisinkin asettumaan jonkunlaiseen rooliin. Öh. Kuulostaa aika tutulta. Mitään roolia ei voi kuitenkaan esittää ikuisesti, ja homma hajoaa käsiin. D/s on vain uusi taso jo olemassaolevaan parisuhteeseen, ei rooli.

Tästä asiasta olen 100% samaa mieltä Ms. Rikan kanssa, ja siksi oloni onkin hieman lannistunut juuri nyt. Olenhan juuri vähän aikaa sitten keskustellut vaimoni kanssa suhteestamme, tehnyt jonkunlaisen sopimuksenkin, mutta nyt ymmärrän liiankin selvästi, että iso osa siitä mitä olemme sopineet on nimenomaan sitä, mitä minä haluan, ei sitä mitä vaimoni haluaa. Olen kyllä ollut mielestäni oikeilla jäljillä, olen puhunut mm. siitä että tarkoitus on helpottaa vaimoni elämää ja parantaa parisuhdettamme, mutta jos hän joutuu tekemään ylimääräistä työtä asian eteen, tai tekemään asioita jotka eivät tapahdu luonnostaan (vaikkapa miettimään rangaistuksia, määräämään tehtäviä tai antamaan piiskaa), niin palveleeko se enää alkuperäistä ajatusta? Onko tämä sittenkin vain oman fantasiani toteuttamista? Voi perkele. Olen syyllistynyt juuri siihen, mitä vastaan olen yrittänyt taistella.

Täytyy kuitenkin sanoa, että vaikka olen monesta asiasta Ms. Rikan kanssa samaa mieltä, ja vaikka hän perustelee useimmat väitteensä niin, että ne käyvät ainakin minun järkeeni, en halua silti uskoa että vain hänen tapansa on ainoa oikea. Se kuitenkin laittoi minut ajattelemaan onko FLR sittenkään asia mitä oikeasti tahdon, vai olisiko minun parempi tyytyä ns. sessio-pohjaiseen D/s leikkiin, vähän samaan tapaan miten toimimme aisankannatuksen suhteen? Silloin se toimisi mausteena, mutta ei millään tavalla määrittelisi elämäämme. Leikin ajaksi voimme kumpikin ottaa sovitun roolin ja pitää niitä sen aikaa yllä, että joku tarve tulee tyydytetyksi. En tiedä.

Nyt minun pitäisi ainakin selvittää, mitä vaimoni oikeasti haluaa, ja kuinka sitoutunut minä olen palvelemaan häntä. Täytyykö minun luopua omista haluistani ja fantasioistani, jotta voisin saada toimivan FLR suhteen vaimoni kanssa? Ei Ms. Rika tätäkään ihan näin jyrkästi sanonut, mutta hän tekee selvän eron siihen mikä on osa D/s suhdetta ja mikä ei. Alistuvan fantasiat eivät kuulu siihen, mutta voi nainen halutessaan niitäkin edelleen toteuttaa, jos haluaa. Ne eivät kuitenkaan ole palkinto, tai edes osa alistumista ylipäätänsä. Ne ovat "lahjoja", joita vaimo voi antaa miehelleen. Alistumista on toteuttaa toisen tahtoa - palvella.

Tarvitaanko fantasioideni tyydyttämiseen D/s suhdetta? Riittääkö pelkkä sessiointi minulle? Onko alistumistarpeeni kuitenkin niin vahva, että vain D/s suhde tyydyttää sen? Voisiko alkuperäinen ajatukseni olla sittenkin toimiva, jos sitä hieman säätäisi? En tiedä. 

Pääni on pyörällä.

Meidän sopimuksemme osa 3

Annan vaimolleni luvan:

• Puuttua käytökseeni
• Antaa määräyksiä
• Rangaista

Vaimoltani pyydän, että hän:

• Pitää kuria piiskan avulla - säännöllisesti (ja tarpeen niin vaatiessa)
• Toimii avaimenhaltijanani

Tällaiseen ehdotukseen päädyin toistaiseksi. Kaikki valta on totta kai vaimollani, ja hän toteuttaa asioita näiden raamien sisällä, niin kuin parhaaksi näkee. Minusta ainakin on huojentavaa, että olemme vihdoin ottaneet askelia parisuhteemme kehittämiseksi tähän suuntaan. Asiat eivät sinällään ole uusia, mutta nyt ne on sanottu ääneen ja muotoiltu niin, että kumpikin tietää miten toimia. Ainakin teoriassa.

Muistutin vaimoani myös siitä, että hän voi olla varma sitoutumisestani näihin sääntöihin, kun näkee sovitun symbolin (korun) päälläni. Tämä on varmasti tarpeen vain sen aikaa, kunnes mitään epävarmuutta asiasta ei enää ole.

Mitään radikaaleja ja äkkinäisiä muutoksia en odota tapahtuvan ihan heti, mutta pitkällä aikavälillä kyllä. Olen iloinen.

Miksi?

Miksi me toimimme niin kuin toimimme? Miksi minä haluan tällaista? Miksi meillä heiluu piiska? Miksi mies alistuu ja on lukossa? 

Uskon vilpittömästi, että tällainen elämäntapa on/olisi parisuhteellemme hyvästä. Kun päätämme yhdessä miten toimimme, ja otamme toistemme tarpeet ja halut huomioon, niin se hyödyttää meitä molempia niin yksilöinä kuin pariskuntanakin. Tarvitaanko siihen, että toinen alistuu? Ei tietysti, mutta jos se on toiselle luonteenomaista ja tärkeää, niin eikö se silloin kannata ottaa huomioon? Miksi me emme siis toimisi näin?

Meidän sopimuksemme osa 2

No niin. Hommahan meni sitten juuri niin kuin pitikin, eli täysin eri tavalla mitä olin itse suunnitellut. Ajattelin, että käytäisiin yksityiskohtainen keskustelu asioista, sovittaisiin säännöistä ja rangaistuksista, ja edettäisiin siitä sitten pikkuhiljaa, niin kuin aiemmin maalailin. Alkuun homma menikin juuri niin, kerroin haluavani viedä suhdetta tähän suuntaan, korostaen sitä että molemmat hyötyisivät tästä, ja että sitä varten tarvittaisiin kuitenkin sääntöjä ja rangaistuksia. Sitten nostin esille sen, että piiskaus on minulle tärkeä asia, että melkein mistä tahansa muusta voidaan sopia, mutta tämän pitäisi olla osana elämäämme - jotenkin. 

Ennen kuin päästiin varsinaisesti mihinkään yhteisymmärrykseen yhtään mistään, huomasinkin sitten
olevani alastomana piiskakeppiä pitelevän vaimoni edessä. Sitä ennen olimme yhdessä tuumin ottamassa muutamia konseptikuvia tätä blogia varten, mutta mitäpä sitä pyristelemään, kun homma etenee. Yritin siinä vielä sivistyneesti selittää mitä toivon, ja käydä läpi miten homma voisi mennä, mutta tosiaan, onhan hän ennenkin ollut asialla. Harjoittelua ei todellakaan tarvittu! Hyvin nopeasti suustani kuului enää vaan ähkäisyjä ja pientä vaikerrusta. Kyseessä ei ollut rangaistus, mutta se ei estänyt millään tasolla vaimoani tarjoamasta minulle ihan todellista kuritusta, sellaista joka sattui! Ehkä tämä oli sitten sellainen ylläpitopiiskaus... Tästä taas huomaa, että turhaan mietin asioita valmiiksi vaimoani varten, hän kyllä tekee omat päätöksensä ja ratkaisunsa.

Ei tässä hommassa huumoriakaan unohdettu - yhdessä vaiheessa kesken piiskausta hän kysyi, että mikäs sinun turvasanasi on? Ennen kuin ehdin edes vastata mitään, hän keksi, että sehän voisi olla "soita x:lle" tarkoittaen hänen miesystäväänsä. Molemmat repesimme nauruun, minä ehkä vähän itkun sekaiseen, mutta nauruun kuitenkin. Voi luoja minkälaisen naisen kanssa olen naimisissa! Rakastan sinua.

Tämähän tässä kaikessa tietysti on tarkoituskin, että vaimo ottaa selkeämmin vallan käsiinsä suhteessamme. Oikeasti. Ainut toiveeni on, että tästä saadaan jollain tavalla pysyvä asia elämäämme. Elämäntapa. Ja kyllä niitä sääntöjä ja rangaistuksiakin varmasti pitää vielä miettiä, mutta taitaa olla niin, että minä olen silloin enemmän kuuntelupuolella. Piiskauksesta vaimo totesi hieman pirulliseen sävyyn, että jos tämä on sellaista mitä mielummin haluan säännöllisesti kuin kerran vuodessa, niin hänelle asia ei tuota ongelmia. Voidaan kuulemma ottaa vaikka jo huomenna uusiksi... Lopuksi sain käskyn pukea housut jalkaani ja viikata lattialle sängyltä ja tuolilta levinneet vaatteet takaisin omille paikoilleen. Kiitin, ja tein kuten käskettiin.

Polyamoria

Miten eettinen polyamoria toimii suhteessa, jossa aviomies alistuu? Koska suhde on pohjimmiltaan tasa-arvoinen, ei varsinaista ongelmaa ole. Puolisoni ei todellisuudessa estä minua tapaamasta muita ihmisiä ja muodostamasta rakkaussuhteita heidän kanssaan, niin kuin minäkään en estä häntä. 

Täytyy kuitenkin todeta, että henkilökohtaisesti olen joutunut tätä asiaa hieman pohdiskelemaan. Jos jokin haaste tässä on, se on lähinnä minun oman pääni sisällä, sillä loppujen lopuksi se on olen minä itse, joka tämän asian suhteen asettaa rajoituksia. Ottaen huomioon sen, mitä itse ajattelen FLR:stä, aisurileikeistä puhumattakaan, en koe ulkopuolisia suhteita omalla kohdallani kovinkaan mielekkäiksi. Sen sijaan haluan viedä suhdetta vaimoni kanssa tiettyyn suuntaan. 

Entä onko minulle ongelma, että vaimollani on rakkaussuhteita toisiin ihmisiin? Ei. Toivoisin kyllä, että ne olisivat tavalla tai toisella osa myös meidän yhteistä elämäämme. Parhaimmillaan ne voivat myös rikastuttaa meidän keskinäistä suhdettamme, ja sitä kautta myös minun tarvettani alistua. Se ei voi kuitenkaan olla vaatimus, vaan kolmansien osapuolien rajat ja tarpeet pitää ottaa huomioon. Luulen, että juuri tämä ajatus on hieman poikkeuksellista ainakin aisurielämäntavan ollessa kyseessä. Niissä kuvioissa homma pyörii yleensä vain ja ainostaan seksin ympärillä, ja monelle aisurille on kauhistus, jos vaimo rakastuisi seksikumppaniinsa. Ulkopuolinen mies nähdään usein vain välineenä, ja monesti hän ei itsekään muuta halua. Koska me olemme alusta asti lähestyneet asiaa eri suunnasta, en koe asiaa lainkaan samalla tavalla.

Voisi myös ajatella, että polyamoria tietyllä tapaa vesittää ajatuksen aisankannatuksesta ja alistumisesta. Tietyllä tapaa se ehkä onkin niin, sillä aisankannatus pohjautuu hyvin vahvasti tiettyjen konservatiivisten normien varaan, tai siis niiden rikkomisen varaan. Jos näitä normeja ei alun alkaenkaan ole, mitä jää jäljelle? Meidän suhteemme taitaa olla esimerkki siitä, että homma voi silti toimia.

Aisankannatus

Minulle aisankannatus on hyvin seksilähtöinen asia. En koe, että sen tarvitsisi olla millään muotoa pakollinen osa meidän dynamiikkaamme, jonka siis ajattelen olevan jotain FLR:n suuntaista. Jos kuitenkin lähdetään siitä, että minulla on tarve alistua, ja vaimoni tapailee muita miehiä, niin aisurihan minä olen. Miksipä siitä ei sitten ottaisi kaikkea irti?

Olen jo aiemmin kertonut mistä homma oikeastaan sai alkunsa. Nykyään iso osa siitä on puhtaasti roolileikkiä, joka tapahtuu vain meidän kahden välillä. Sängyssä vaimoni saattaa puhua toisista miehistä ja seksistä heidän kanssaan, minua kiusaten. 

Meillä kyllä on ollut huikeita kokemuksia asian tiimoilta myös kolmansien osapuolien kanssa. Olen päässyt kuuntelemaan ja katselemaan, kun toinen mies harrastaa seksiä vaimoni kanssa. Tämä kun yhdistetään siihen, että itse olet lukossa ja "evättynä", niin alistuminen on aika totaalista. Ultimaattinen huipennus on ehdottomasti se, kun minut komennetaan putsaushommiin aktin jälkeen, nuolemaan toisen miehen spermat vaimoni sisältä (tai päältä). Tämä on todennäköisesti nöyryyttävin, ja samalla ehdottomasti paras kokemus, mitä näihin asioihin tulee. 

Tämä on osa-alue, josta mielelläni ammentaisin enemmänkin, etenkin nöyryytysmielessä. Asiat täytyy kuitenkin aina sovittaa siihen, että homma on mielekästä kaikille osapuolille, myös sille kolmannelle. Joku saattaa nimenomaan syttyä siitä, että pääse alistamaan aisuria, ja jollekin toiselle se saattaa olla lähes yhdentekevää. Täytyy myös muistaa, että minä en ole osa kaikkia niitä kohtaamisia, joita vaimollani on toisten kanssa. Vain osa osuu tähän aisuriraamin sisälle. Onnekseni vaimoni miesystävä ei kavahda näitä leikkejä. Hänen kanssaan olemme arjessa tasavertaisia, mutta kun tilanne sen sallii ja kaikki ovat leikissä mukana, niin silloin minä olen aisuri ja hän on vaimoni Mies. 

Chastity - lukossa

Jos minun tulisi nimetä yksi ainoa asia, johon alistuva roolini parisuhteessamme kaikista eniten kulminoituu, olisi se ehdottomasti siveysvyö - lukko - häkki. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Se on symboli, joka korostaa vaimon valtaa, mutta samalla se on erittäin konkreettinen väline alistamiseen. Mikä parasta, se voi helposti olla osa jokapäiväistä arkea!

Minä olen lukittuna usein. En nyt sanoisi 24/7, mutta usein monia päiviä putkeen. Meillä ei toistaiseksi ole ollut varsinaisia sääntöjä siihen liittyen, paitsi yksi. Aina kun vaimoni tapaa toisia miehiä, minä olen lukossa. Tätä on toteutettu melkein alusta asti, ja tämä on myös yksi niistä harvoista asioista, jota vaimoni välillä omatoimisestikin toteuttaa minun alistamiseni suhteen. 

Nykyään elämme jonkinasteista polyamorista elämää. Tai ehkä asiaa kuvaisi paremmin se, että vaimoni on polyamorinen, jolla on aviomies ja miesystävä. Olemme kaikki kolme ystäviä keskenämme, mutta emme kuitenkaan suhteessa toistemme kanssa. Vietämme silloin tällöin aikaa yhdessä. Miesystävä tietää taipumuksistani, ja on silloin tällöin myös osallistunut aisurileikkeihimme. Mitä tulee lukkoon, hänen suhteensakin pätee sama sääntö. Aina kun vaimoni on hänen kanssaan, tai aina kun olemme kaikki yhdessä, minä olen lukossa. Tästä on usein seurannut erittäin mielenkiintoisia ja minun kannaltani ah niin kiusallisia tilanteita! Vaimoni miesystävä on oikeastaan ainut "ulkopuolinen" henkilö, joka on perillä lukituksistani, tai kuvioistamme ylipäätänsä. Hän on myös ainut henkilö vaimoni lisäksi, joka on nähnyt minut lukko päällä. Onpa hän joskus tainnut hetkellisesti pitää avaintakin hallussaan.

Vaimoni ei normaalisti pidä avainta mukanaan. Se on yleensä käytettävissäni, sillä hygieniasyistä häkki on hyvä välillä irroittaa pesua varten, vaikka onkin avoin ja metallinen. Ja voihan sitä joskus vaikka sattua joku hätätilanne (ei ole tällaista kuitenkaan koskaan tapahtunut). Minulla on useampikin lukko, ja aikojen saatossa niitä on ollut varmaan jo lähemmäs kymmenen. Ne ovat vähän sellaisia, että joutuu kokeilemaan mikä sopii ja mikä ei, ja sen vuoksi niitä kertyy. Itse olen päätynyt avoimiin metallihäkkeihin, vaikka ne ovatkin hieman painavia. Paino tuo kuitenkin mukavan tunteen, eikä häkki hajoa, vaikka kuinka kovaa erektiota yrittäisi puskea! Olen myös tottunut pitämään niitä, eikä niitä tarvitse ottaa pois edes yöksi. Käytännössä sopivasti istuvaa metallihäkkiä ei tarvitsisi poistaa kovinkaan usein. Useimmat miehet tietävät, että kovalla pakkasella ulkona touhutessa vaikutus sukukalleuksiin korostuu. Nämä ovat yleensä niitä harvoja kertoja, jolloin itse mielelläni olen ilman lukkoa, jos se vain vaimolle sopii...

Lukittuna ollessani olen ikään kuin luovuttanut oikeuteni, tai ainakin mahdollisuuteni, seksuaaliseen nautintoon. Siinä myös korostuu aisurinäkökulma. Minulta on evätty seksi, mutta vaimoni saa nautintonsa joko jonkun toisen kanssa, tai niin, että minä palvelen häntä esimerkiksi suullani. Minua lähinnä kiusoitellaan, ja korkeintaan saan pilatun orgasmin, mutta välttämättä en sitäkään. Tästä seuraa olotila, jota on vaikea selittää. Se on tavallaan jatkuva pinnan alla kytevä kiima. Se tuntuu niin hyvältä, että lopulta ei oikeastaan edes halua laueta, vaan mielummin pitkittää tilannetta. Toki orgasmia tekee mieli jossain vaiheessa, ja vissiin ihan terveydellisistäkin syistä se on jopa suotavaa saada (pilattukin tosin taitaa kelvata), mutta olen oikeasti sitä mieltä, että mielummin elän tällaisessa jatkuvan epäämisen olotilassa kuin ns. normaalisti. Orgasmin jälkeen kestää yleensä useampi päivä, ennen kuin voin edes alkaa saavuttaa sitä olotilaa uudestaan. Evättynä ollessani olen myös käytännöllisesti katsoen milloin tahansa valmis tyydyttämään vaimoani miten hän vain haluaa. Joskus käytössä saattaa olla vaikkapa strap-on, joka on erittäin nöyryyttävää. Paneminen lukittuna niin, että et käytännössä saa itse mitään tuntemuksia siitä, on melkoinen mind-fuck!

Toki vaimo haluaa minut välillä ihan omana kokonaisena itsenänikin. Sekin on ihan ok. Sen ei tietysti tarvitse päättyä minun orgasmiini, mutta lukitus kyllä aiheuttaa sen, että kestoni vain heikkenee entisestään. Toisaalta siitä saa taas hyvää polttoainetta aisurileikkiin... Pakkohan vaimon on hakea seksiä vierailta, kun oma mies tulee samantien. Tämä on sitä parasta leikkiä!

Onhan tässä myös tämä visuaalisuus ja koko -aspekti kaiken muun hyvän lisäksi. Kun miehen sukukalleuksia kutsutaan söpöiksi, tai ääneen ihmetellään pientä kokoa, kyllä se väkisinkin vetää nöyräksi pojaksi. Harvoin tunnen oloni yhtä aikaa niin haavoittuvaksi, ja niin turvalliseksi, kun sängyssä alasti maatessa, vaimoni pitäessä lukittuja pallejani hellästi kädessään.

Jos nöyryyttäminen tuntuu vaikealta

Tämä on aihe, johon olemme palanneet muutamaan otteeseen vaimoni kanssa. Hänelle nöyryyttäminen on ajatuksena aika vieras. Yksi syy tämän blogin olemassaoloon onkin vastata tähän epävarmuuteen. Tässä vaiheessa on varmasti käynyt selväksi, minkälaista nöyryytystä minä kaipaan. Alistuminen, nöyryytys ja häpeä. Minulle nämä kolme nivoutuvat aika lailla yhteen. Kaikki nöyryytys ei kuitenkaan toimi toivotulla tavalla. Joskus nöyryytys on vain ja ainoastaan inhottavaa. Mistä siis tietää mitä tehdä?

Kun noudattaa muutamaa perusperiaatetta, ei voi mennä pahasti pieleen. Ensinnäkin pitää yrittää ymmärtää toista. Keskustella. Lukea blogia :) Älä kysele "mistä pidät, haluaisitko, kävisikö sinulle" yms. Tässä ei ole kyse siitä, pitääkö toinen jostain tietystä asiasta. Kyse on siitä, kuinka nöyryyttäväksi sen asian kokee, ja siihenkin on paras vastata jälkikäteen, koska aina sitä ei voi tietää, ennen kuin sen on kokenut. Asia voi tuntua hyvältä tai erittäin epämukavalta, ja kummassakin tapauksessa se voi olla nöyryyttävää. Eli kokeile, ja jos et ole varma, kysy suoraan: "kuinka nöyryyttäväksi koit äskeisen". Jos vastaus on 0, homma ei todellakaan toimi, ja siitä voi oppia tulevaa varten. Jos vastaus on 10, tiedät osuneesi kultasuoneen. Eikä tätä tarvitse kysyä muuta kuin silloin, kun olet itse epävarma jostain. Yleensä punastuminen kertoo kaiken tarvittavan!

Toisekseen, on tärkeää muistaa, että tässä ei ole kyse oikeasta nöyryyttämisestä. Kyse on asioista, mitä toinen itse haluaa ja pyytää sinulta. Se on silloin ihan ok. Kyse on toisen huomioimisesta, toisen tarpeisiin vastaamisesta. Rakkaudesta. 

Lopuksi vielä yksi vinkki. Ainakin itselleni "pelko" siitä että asiat paljastuvat, lisää häpeän tunnetta moninkertaisesti. Näitä asioita ei toki pidä väkisin tuoda esille ulkopuolisille, jotka eivät niistä halua tietää. Se ei kuitenkaan estä ajatuksella leikkimistä. Itse en myöskään pahastuisi, vaikka joku oikeasti saisikin tietää, kunhan se henkilö ei itse koe asiaa epämukavaksi ja osaa suhtautua siihen oikein. Toki tästä on hyvä puhua etukäteen. Yksi tapa lähestyä asiaa on sellainen, että jos joku kysyy ja haluaa tietää jostain asiasta mitä on havainnut, voidaan sopia, että asioista saa kertoa siinä tapauksessa totuudenmukaisesti. Sen jälkeen on kysyjästä itsestä kiinni, haluaako hän tietää lisää. Jo tämän mahdollisuuden olemassaolo lisää alistumiseen liittyvää nautintoa moninkertaisesti. 

Piiskauksen ABC

Puhutaanko hetki piiskauksesta? Tässä on jälleen asia, jota en oikein osaa selittää. Syystä tai toisesta se vetoaa minuun todella vahvasti. Ei välttämättä itse piiskauksen kokemus siinä hetkessä, vaan enemmänkin se, mitä se edustaa. 

Piiskausta voi harrastaa monessa muodossa. Kotikuri (domestic discipline) on se tyyli, joka itseäni viehättää. Aiheesta on ollut erittäin vaikea löytää sisältöä, jonka voisi jotenkin varmistaa olevan totta. Tai siis totta ja totta. Mikä nyt on totta kun näistä asioista puhutaan? Joka tapauksessa tarkoitan sellaista piiskausta, joka tapahtuu kahden aikuisen välillä arjen keskellä (ei siis esim. bdsm-luolassa, vaan ihan kotona), ilman mitään yhteyttä esim. pornoon tai sadomasokismiin. Ja totta tosiaan, pitää korostaa, että todella tarkoitan kahden aikuisen välistä toimintaa, ja vieläpä niin, että vaimo piiskaa miestään. En millään muotoa hyväksy lasten kurittamista, enkä ole itsekään sellaista kokenut (joten sekään ei selitä mikä asiassa kiehtoo).

Minulla ja vaimollani on muutamia yhteisiä kokemuksia aiheesta, toistaiseksi. Ehkä yhden käden sormilla laskettavissa. Toivon sen asian kuitenkin muuttuvan. Kerran olen saanut häneltä selkääni niin että oikeasti tuntui. Sain takapuoleeni järkyttävät mustelmat, jotka eivät meinanneet millään hävitä. En muista liittyikö asiaan jotain erikoista, mutta todennäköisesti ei. Ehkä kyseessä oli se kerta, kun olin hankkinut piiskausta varten ohuen puisen kepin ja kokeilimme sitä ensi kertaa. Sen käyttämisessä ei sitten ehkä olisi tarvittukaan niin paljon voimaa mihin oli totuttu. Joka tapauksessa, se on toistaiseksi ehkä paras muistoni piiskauksesta.

Yleensä meidän piiskauksemme ovat lähteneet siitä, että olen itse vihjannut vaimolle olevani sellaisen tarpeessa. Itse tapahtuma on ollut suorituskeskeinen. Siihen ei ole siis liittynyt mitään rangaistusta tai muuta sellaista. Ei myöskään mitään ylimääräistä nöyryyttämistä. Ehkä tämän vuoksi sen toteuttaminen on yleensä tuntunut jotenkin hieman teennäiseltä. Piiskauksesta on puuttunut motiivi. Toisaalta rakastan sitäkin, että joudun pyytämään vaimoani piiskaamaan minua. Se on erittäin nöyryyttävää. Useimmilla kerroilla piiskaus on kuitenkin ollut lähempänä sellaista kevyttä, eroottista piiskausta, joka on joskus johtanut seksiinkin. Sekin on kivaa, mutta ei sitä mitä itse oikeasti kaipaan. 

Välineinä meillä on käytetty edellä mainittua keppiä ja tarpeeksi jäykkiä lastoja / kauhoja. Kaikkea mitä kaapista siis löytyy. Ei mitään raippaa tai muutakaan seksivälinekaupasta ostettavaa välinettä. Kämmen on kaikista paras, mutta se on hyvin raskasta piiskaajalle. Mutta se ääni mikä siinä lähtee! Oikeastaan mikä tahansa voi olla piiskausväline. Puinen harja väärinpäin tuntuu olevan erittäin suosittu kapistus, mitä tarinoihin ja videoihin tulee.

Jotta piiskauksessa päästään lähemmäksi sitä tasoa, mitä itse kaipaan, vaimon täytyy tuntea olevansa täysin kontrollissa. Tähän liittyen olenkin ehdottanut, että hän harjoittelee piiskausta kanssani niin, että sitoo jalkani ja käteni sillä tavalla, että olen oikeasti avuton. Ostin tätä varten edellisellä yhteisellä rautakauppareissullamme tarkoitukseen sopivia nippusiteitäkin! Sitoessaan minut avuttomaksi, hän voi olla varma, että on oikeasti kontrollissa, enkä minä voi kesken kaiken tehdä mitään estääkseni häntä.

Seuraavanlaisia toiveita ja ajatuksia minulla on piiskauksen suhteen:
Piiskaus pitäisi käytännössä viedä niin pitkälle, että piiskattava anelee että se loppuisi. Itku on varmasti hyvä indikaattori. Piiskaus voi olla nopea tai se voi kestää vaikka kuinka kauan. Intensiteetti pitää katsoa tilanteen mukaan, ja herkkyys saattaa vaihdella kerrasta toiseen. Intiimeintä on, kun piiskaus tapahtuu kämmenellä niin, että takapuoli on vaimon polvien päällä. Piiskattava voidaan myös kiinnittää tai sitoa vaikkapa tuoliin niin, että takamus on hyvin esillä. Mitä kireämmällä iho on, sitä enemmän piiskaus tuntuu. Siksi piiskattavan ei kannata antaa olla esim. sängyssä mahallaan suorana. 

Piiskaus tapahtuu aina paljaalle takapuolelle, ei koskaan vaatteiden läpi. Piiskattava voi olla kokonaan alasti, tai sitten housut kintuissa. Häpeän tunnetta pitää korostaa. Piiskauksessa voi olla taukoja, ja asentoa voidaan välillä vaihtaa. Riippuen tilanteesta piiskaus päätty ideaalitapauksessa joko niin, että vaimo ottaa piiskattavan syliinsä tai viereensä sängylle jälkihoitoon, antaa piiskatun rauhoittua ja vaikka silittelee tätä. Tämä varmasti luo lisää läheisyyttä ja hellyyttä parisuhteeseen. Jos kysymyksessä on kuitenkin rangaistus jota halutaan korostaa, piiskauksen jälkeen piiskattu voidaan komentaa vielä seisomaan pylly punaisena nurkkaan, kasvot seinään päin. Vaimolla on syytä olla hyvä näkyvyys tähän. Häpeän tunnetta voi korostaa ottamalla vaikkapa puhelun jonkun kanssa siinä samassa tilanteessa, kun mies on nurkassa. Kun häpeärangaistusta on kestänyt tarpeeksi kauan, vaimo antaa luvan vetää housut takaisin jalkaan. 

Piiskauksen jälkeen asia on käsitelty, ja elämä jatkuu normaalisti. Piiskaus voi toimia rangaistuksena jollekin yksittäiselle asialle, tai se voi olla ns. ylläpitopiiskaus, joka tapahtuu enemmän tai vähemmän säännöllisesti muistuttaen sovituista säännöistä. Molemmat ovat erittäin toivottavia tapahtumia. Anteeksipyyntö piiskauksen jälkeen kuuluu aina asiaan, jos kysymyksessä on rangaistus. Ja kiitos tietysti aina. Kannattaa muistaa, että kovan piiskauksen jälkeen piiskattava voi olla hetken aikaa vaisu. Se ei kuitenkaan tarkoita, että jotain olisi mennyt pieleen. Joskus vaan täytyy antaa hieman aikaa ja tilaa toipua.

No, tämä ohjeistus on sinällään fantasiaa. Vaimon pitää totta kai tehdä asiat juuri niin kuin itse haluaa, mutta jotain tällaista toivon itse. Tärkeintä kuitenkin on, että pylly punoittaa tapahtuman jälkeen ja mies tietää mitä on tehnyt väärin tai mitä häneltä odotetaan.

Meidän sopimuksemme

Tuntuu vähän hassulta puhua sopimuksista tai säännöistä - aikuiset ihmiset! Mutta koko maailma perustuu enemmän tai vähemmän yhteisiin sopimuksiin ja sääntöihin, eikö? Me kaikki noudatamme lakeja, ja työpaikoillakin on yleensä ihan kirjalliset säännöt, jopa käyttäytymisen osalta - Code of Conduct. Eli sinällään tässä ei kai pitäisi olla mitään sen erikoisempaa. Ja onhan ihmissuhteissakin sääntöjä jo ennestään. Monesti ne kuitenkin ovat kirjoittamattomia, mutta silti aika voimakkaita. Pettämistä ei varmasti monikaan hyväksy. Yleensä säännöt kai pohjautuvat yhteisön normeihin ja moraalikäsitykseen. Jos me joka tapauksessa haluamme pyristellä normeja vastaan, kai sen voi tehdä myös sääntöjen ja sopimusten puitteissa?

Ne säännöt, joista nyt puhutaan, olisivat meidän parisuhdettamme varten. Meidän molempien hyväksi. Mitä säännöillä sitten yritetään saavuttaa? Itse näen tässä kaksi puolta. Vaimon näkökulmasta tarkoitus on helpottaa elämää, tehdä siitä sujuvampaa. Se tapahtuu lempeästi ohjaamalla miehen käytöstä sellaiseen suuntaan, että se palvelee parisuhdetta (ja häntä) paremmin. Tämä on ihan oikeasti validi pointti, sillä tällä hetkellä meidän on esim. hyvin vaikea ratkaista konflikteja, joita jokaisessa parisuhteessa väistämättä syntyy. Meillä on erilaiset tavat käsitellä asioita,  joka tällä hetkellä johtaa usein molempin tyytymättömyyteen. Uskon että me molemmat hyötyisimme siitä, että asioille saadaan ns. piste. 

Minun näkökulmastani sääntöjen avulla pääsisin toteuttamaan tarvettani alistua. Molemmat siis saavat jotain, ja lopputuloksena parisuhde voi paremmin.  Elämme tasa-arvoisessa parisuhteessa nyt, ja jatkossakin, se ei muutu.

Tässäpä siis ehdotukseni parisuhteemme säännöille, jotka pyrkivät ottamaan huomioon meidän (minun?) erityispiirteemme:

• Epäsopivaa käytöstä ei suvaita

• Vaimo määrittää milloin miehen käytös on epäsopivaa. Esimerkkinä tästä mm. mököttäminen, valittaminen, riidan haastaminen, vastaan väittäminen, vähättely, huomiotta jättäminen, sovittujen asioiden laiminlyönti, seksin ruinaaminen yms.

• Mies tekee seuraavat kotityöt:

• xxx

• yyy

• Vaimo päättää miehen seksuaalisten tarpeiden tyydyttämisestä

• Mies pitää lukkoa.

• Vaimo ylläpitää kuria ja sääntöjä antamalla miehelle piiskaa. 

• Tapahtuu esim. kaksi kertaa kuussa ennalta sovitusti. Piiskauksen pituus ja kovuus määräytyy miehen edeltävän toiminnan mukaan. Piiskaus on kuitenkin aina niin kova, että se edesauttaa miestä noudattamaan sääntöjä.

Jotta epäselvyyksiä ei syntyisi, ja suostumus varmistetaan, miehellä on alistumista osoittava koru, ja silloin kun se on käytössä, kaikki edellä mainitut säännöt ovat voimassa, ellei niistä ole erikseen sovittu muuta. Sääntöjen rikkomisesta seuraa poikkeuksetta rangaistus, jonka vaimo päättää. Korun käytöstä voidaan tarvittaessa neuvotella, mutta vaimolla on oikeus vaatia sen käyttöä, tai käyttämättä jättämistä (määritetyn ajanjakson ajaksi).  Poikkeustapauksissa mies voi itse poistaa korun käytöstään.

Jokainen kohta säännöistä on tiettyä tarkoitusta varten. Epäsopivasta käyttäytymisestä rankaisu liittyy aiemmin mainitsemaani konfliktien selvittelyyn. Ja jos rangaistuksena käytetään mainittua piiskausta, se tuo myös fyysisen vastineen, joka muuttaa vastaanottajan aivotasapainoa endorfiinien avulla. Ts. auttaa pääsemään asiasta yli. Voihan sen myös nähdä lisäävän läheisyyttä, sillä aika intiimi tilanne se kuitenkin on.

Kotitöiden määrääminen on mielestäni helppo tapa poistaa paineita arjesta. Asioita pitää joka tapauksessa tehdä. Jos toinen haluaa alistua, voiko helpompaa tapaa olla kuin osoittaa tietyt asiat toisen velvollisuudeksi? Jos työtä piristää hyppysellisellä nöyryytystä, se pitää alistuvan varmasti halukkaana tekemään asiat. Ja jos ei tee, no, siitä seuraa rangaistus ja varmasti seuraavalla kerralla miettii tarkemmin jättääkö tekemättä (ja tekee myöhemmin, perse hellänä), vai tekeekö heti.

Orgasmikontrolli ja lukko - tai ylipäätänsä seksuaalisen toiminnan rajoittaminen. No, tämä saattaa olla vain pelkän nöyryytyksen takia listalla. Toisaalta se ei vaadi sen kummempaa ponnistelua vaimon osalta, ehkä? Seksiä hän kyllä saa silloin kun haluaa, joko minulta tai joltain muulta. Kyllä tätä voisi varmasti perustella vaikkapa kuuliaisuuden ylläpitämisellä, mutta se on hurskastelua. Tämän kuitenkin toivon olevan osa dynamiikkaamme.

Ainut asia, jonka ajattelen syystä tai toisesta särähtävän vaimoni korvaan, on tuo piiskaus - tai rangaistukset ylipäätänsä. Se on kuitenkin itselleni jonkinsortin kynnyskysymys - ilman rangaistuksia en saisi näistä säännöistä irti sitä mitä minä tarvitsen. Tai tarkemmin sanottuna, ilman piiskausrangaistuksia. Muitakin rangaistuksia saa ja pitää olla, mutta ne voivat olla täysin vaimon päätettävissä. Rangaistukset pitää myöskin jakaa aina kun siihen on syytä - ilman poikkeuksia. Tämä on asia mistä varmasti lipsutaan helposti, mutta silloin se vesittää koko asian. Rangaistusta ei ole syytä perua tai lieventää, vaikka mies kuinka sitä haluaisi tai vaatisi, tai vaikka vaimo itse alkaisi arpoa. Päin vastoin, jos mies valittaa se on vain lisää huonoa käytöstä.

Rangaistavuuden itsessään ei pitäisi olla mikään mullistava asia. Aiemmin mainitsin lainsäädännön esimerkkinä säännöistä joita noudatamme. Lain rikkomisesta seuraa rangaistus, ja me hyväksymme sen mukisematta. Miksi parisuhteen sääntöjen rikkomisesta ei siis voisi seurata rangaistusta, jos yhdessä niin sovitaan? 

Rangaistuksen pitää kuitenkin olla oikea rangaistus. Esim. piiskauksen voi tehdä myös hellästi. Monelle eroottinen piiskaus seksin yhteydessä lienee jollakin tasolla tuttua. Tässä on kuitenkin kyse eri asiasta. Piiskauksen, jota käytetään rangaistuksena, tulee sattua ja olla epämukavaa. Se on myös vallankäyttöä ja siihen alistumista - juuri niitä asioita mitä itse haluan kokea. Se on myös hyvin epäsovinnaista, etenkin niin päin että vaimo piiskaa miestään. Kokonaisuutena se on siis täydellinen osa sellaista parisuhdetta, jota itse kaipaan. Tiedän että tämä aspekti on kuitenkin varmasti se kaikista hankalin asia toteuttaa käytännössä. Siihenkin minulla on jo ajatuksia, joten niistä lisää myöhemmin. Asiaa helpottanee myös se, että tätä on jo kokeiltu käytännössä ennestäänkin, vaikkakaan ei rankaisumielessä. Mutta siksi se onkin ehkä tuntunut hieman keinotekoista joskus.

 

Naisvaltainen suhde ja tasa-arvoisuus

Tarkoittaako naisvaltainen suhde, että nainen päättää kaikesta? Onko mies tossun alla oleva nyhverö, olemassa vain toteuttaakseen vaimonsa jokaisen mielihalun? Ei meillä ainakaan. Uskon, että vaimoni haluaa mielummin luotettavan ja turvallisen miehen. Miehen, joka osaa tarvittaessa pitää itsensä ja perheensä puolia. Sellainen myös koen olevani. Eikö tämä sitten ole ristiriidassa FLR:n kanssa, joku voisi kysyä? On, tai ainakin sen mielikuvan kanssa, joka FLR:stä usein maalataan. Se mielikuva perustuu kuitenkin (yleensä miehen luomaan) fantasiaan. Ehkä tällaisiakin suhteita on olemassa, mutta kuten jo aiemmin totesin, jokainen suhde on erilainen.

Me olemme vaimoni kanssa tasa-arvoisia ihmisiä. Voimme kuitenkin yhdessä päättää, millaisen haluamme parisuhteemme olevan. Pohjimmiltaan sekin on siis tasa-arvoinen, vaikka sopisimmekin, että lähtökohtaisesti tietyissä asioissa vaimollani on päätösvalta. Eihän mikää parisuhde muutenkaan ole sellainen, että kaikki asiat menevät täysin 50/50 - se on käytännössä mahdottomuus. Perinteisestihän se on ollut niin, että mies nähdään perheen päänä ja päätöksentekijänä. Joissain kulttuureissa se taitaa edelleen olla niin, valitettavasti. Paljon järkevämpää on, jos ihmiset voivat keskenään sopia miten haluavat elää, eikö vain? Ja jos jotain sovitaan, siitä voidaan sopia myöhemmin uudestaan, jos tilanteet tai mielihalut muuttuvat. Ei elämän tarvitse aina olla niin haudanvakavaa ja kankeaa.

Miten sitten on miehisyyden laita? Myönnän, että nautin eräänlaisesta emaskuloinnista - miehisyyden riistämisestä. Uskon sen liittyvän hyvin vahvasti tabujen rikkomisesta syntyvään tunteeseen. Siksi nautin erityisesti mm. siveysvyöstä, tai lukosta, kuten me sitä yleensä kutsumme. Samasta syystä aisurileikit toimivat kohdallani erittäin hyvin. Se että suostun tällaiseen, tai paremminkin haluan sitä, ei todellisuudessa hävitä miehisyyttäni minnekään.  Macho-imagon se kyllä romuttaa, mutta se lienee tarkoituskin. Minä olen melkoisen sujut itseni kanssa, ja uskon sen olevan aika lailla perusedellytys, jos tällaiseen ylipäätänsä ryhtyy. 

Loppujen lopuksi kyseessä on aina kahden (tai useamman) aikuisen välinen suostumukseen pohjautuva sopimus - ei sen kummempaa. 

Elämäntapa vai jotain muuta?

Alistumisen saralla olemme käytännössä kokeilleet kaikkia niitä asioita, mitä minä kaipaan. Lähtokohta on siis olemassa. Uskon, että vaimolleni tämä riittäisi tällaisenaan hyvinkin, mutta itse haluaisin viedä asiat hieman pidemmälle. Mitään uusia radikaaleja temppuja ei tarvita, mutta kaipaan jonkinlaista rakennetta ja säännöllisyyttä. Uskoisin siitä seuraavan myös sellaisia hyötyjä vaimolleni, joita hän ei vielä ehkä ole oivaltanut, etenkin kun ottaa huomioon, että toistaiseksi kaikki on tapahtunut pääsääntöisesti minun ehdoillani. Tarvettani alistua voisi myös käyttää hyödyksi, ja siitä varmasti kirjoitan jatkossa lisää.

Joka tapauksessa, yksi haastavimmista asioista ratkaistavaksi on osoittautunut olevan tasapainon löytäminen. Tasapaino tavallisen arjen ja alistumisen välillä. Periaatteessa minä haluaisin tiettyjen asioiden tapahtuvan 24/7 tyyppisesti. Silloin kyseessä olisi enemmänkin elämäntapa. Tämä toimisi ihan ok, jos ajatus tulisi vaimoltani. Koska toistaiseksi tämä puoli elämästämme on ensisijaisesti minun tarpeitteni tyydyttämistä varten, voi ajatus "jatkuvasta" alistamisesta tuntua raskaalta ja suorastaan mahdottomalta. Jos asiaa lähestyy tuosta näkökulmasta, niin sitä se varmasti onkin! Toisaalta, meillä on jo samansuuntaisia muutoksia tapahtunut parisuhteessamme ennenkin. Hyvänä esimerkkinä avoin suhteemme. Vaikka toisia ihmisiä ei tapaillakaan joka päivä, on siinäkin silti kyseessä elämäntavan muutos. Koska emme kohtele ihmisiä kuin esineitä, kaikki kuvioon kuuluvat henkilöt ja heidän tarpeensa on huomioitava. Se on väkisinkin 24/7 tyyppinen ratkaisu - elämäntapa. Tästäkin voisin joskus kirjoitella lisää, sillä ihan kipuilematta nykytilanteeseen ei olla päädytty.

Miten saamme valtasuhteen toimimaan niin, että se palvelisi molempia osapuolia - eikä rasittaisi kumpaakaan liikaa? Minä koen ongelmaksi sen, että rooliin hypätään tietyssä tapauksessa, ja vaimoni puolestaan kokee jatkuvan hössötyksen asiasta raskaaksi. Alistaminen ei välttämättä muutenkaan tunnu kovin luonnolliselta hänelle. Minulla on kyllä mielestäni hyvä ehdotus ratkaisuksi, mutta niin kauan kunnes olemme sopineet asiasta yhdessä, on kyse enemmän tai vähemmän fantasiasta, jota kuitenkin yritän lähestyä mahdollisimman realistisesti.

Jotta ehdotukseni toimisi, meidän olisi ehkä sovittava muutamasta asiasta. Ensinnäkin, meillä pitäisi olla muutama yksinkertainen ja selkeä sääntö, joihin me molemmat sitoudumme. Sääntöjä tarvitaan siksi, että niiden avulla on helpompi oikeuttaa rangaistuksien jakaminen. Silloin alistaminen saattaisi tuntua helpommalta, kuin "muuten vaan", tai erikseen sovittuna tapauksena. Tämä voisi myös hieman lieventää ajatusta siitä, että alistamista pitäisi jotenkin koko ajan pitää mielessä. Tähän liittyy myös se, että sääntöjä ei saisi olla liikaa. Muuten homma vesittyy, koska niistä ei sitten kuitenkaan pidettäisi kiinni, kun niitä ei muistettaisi. 

Toisekseen, vaimon täytyy olla se, joka päättää asioista. Hän valitsee milloin ja miten rankaisee, tai muuten alistaa tai nöyryyttää miestä. Sitä varten hänen on tiedettävä satavarmasti, että asia on ok. Kauan sitten annettuun sanalliseen lupaukseen voi olla vaikea luottaa, joten tähän voidaan sopia selkeämpi tapa toimia. Olemme jo aiemmin ottaneet käyttöön korun, joka toimii "kaulapannan" korvikkeena. Tätä samaa yksinkertaista mekanismia voisi mielestäni käyttää vallan hyvin niin, että aina kun minulla on koru päälläni, sääntöjä noudatetaan ja minua voi alistaa yhdessä sovittujen raamien puitteissa. Tällöin valta on aina vaimolla, eikä hän koskaan joudu arpomaan voiko jotain tehdä. Oletettavasti tulisin pitämään korua lähes aina, mutta on hyvä kuitenkin olla se mahdollisuus, että joskus minuakaan ei huvittaisi. Ennen kaikkea uskon tämän olevan tärkeää tiedostaa kumppanilleni. Toki hänellä olisi myös valta sanoa, että tänä viikonloppuna et pidä korua tms. Korukieltoa itsessään voisi pitää myös rangaistuksena, koska se mitä eniten janoan, on nimenomaan alistua, ja jos se viedään pois, se on oikeasti paha rangaistus. Mutta tämä alkaa mennä jo vähän metatasolle...

Yhdessä sovitut säännöt ja raamit voisivat palvella suhdettamme erittäin hyvin. Esimerkkinä voidaan ajatella vaikkapa jonkun ikävän kotityön tekemistä, joka pitää kuitenkin hoitaa, ja jonka todennäköisesti minä hoitaisin muutenkin. Miksipä tätä ei hyödynnettäisi alistumisen suhteen yhdessä sovittujen sääntöjen puitteissa? Rangaistuksetkin voivat periaatteessa olla mitä tahansa, tosin itse ajattelen, että niihin pitäisi yhdistää joku nöyryyttävä aspekti. Mikä tahansa tehtävä, joka pitää hoitaa vaikkapa alasti, tai pikkareissa(!), nöyryyttää taatusti. Vain mielikuvitus on rajana! Minulla on tietysti omat mieltymykseni, mutta kun ne otetaan huomioon, voi vaimo päättää kaikesta juuri niin kuin itse haluaa. Win win?

Mielestäni tämä kuulostaa melko realistiselta järjestelyltä. Ehkä sitä pitää vielä säätää, mutta näin ensimmäisenä ajatuksena se saa luvan palvella. Seuraava steppi olisi tietysti niiden sääntöjen ja raamien laatiminen yhdessä, mutta en usko senkään olevan mahdottomuus. Ehkä seuraava postaus käsittelee niitä. Sillä välin, minun varmasti tulisi käydä tämän postauksen inspiroima keskustelu vaimoni kanssa - näin ensi alkuun.

Mitä alistuminen tarkoittaa?

Tämä on kysymys, johon en halua edes yrittää antaa kaikenkattavaa vastausta. Voin sen sijaan  yrittää vastata kysymykseen, mitä alistuminen tarkoittaa minulle? Samalla voin todeta, että tämän selittäminen puolisolleni on ollut yksi vaikeimmista asioista mitä olen tehnyt, enkä mielestäni ole siinä vieläkään oikein onnistunut. Taustalla olevat psykologiset syyt ja mahdolliset traumat ovat sitten asia erikseen. Ehkä niidenkin pohtimiselle tulee oma aikansa.

Alistuva aviomies. Mihin minä oikein alistun? Kyse ei ole pelkästä vallasta ja sen siirtämisestä, vaan oleellisempaa on alistumiseen liittyvä häpeä ja nöyryytys. Tämä lienee syy, jonka vuoksi asiaa on niin kovin vaikea käsitellä ylipäätänsä. Toisaalta se miksi tietyt asiat tuottavat häpeän tunnetta, liittyy varmastikin vallitseviin normeihin ja tabuihin. Tässä yhteydessä ehkä siihen, että miehen pitäisi olla voimakas, hallitseva, alfa. Perheen pää. Miten ihana tuota käsitystä onkaan uhmata.

Yleensä ottaen ihmiset eivät halua nöyryyttää toisiaan, tai jos haluavat, emme pidä heitä kovin mukavina henkilöinä. Meidän tilanteessamme on kuitenkin ainakin kaksi selkeää eroa siihen. Minä haluan tulla nöyryytetyksi, ja haluan sen tapahtuvan yhteisymmärryksessä. Tässä kontekstissa nöyryytystä ei voi mitenkään pitää "pahana" tekona, vaan enemmänkin se on osoitus rakkaudesta. Voi myös esittää kysymyksen, että onko silloin kyseessä nöyryytys ollenkaan? Mielestäni ei. Teet jotain sellaista, mitä toinen haluaa. Itse teko voi kylläkin olla alistuvalle hyvinkin epämukavaa tai jopa vastenmielistä, mutta jos se on yhteisesti sovittujen raamien sisällä, on se lopulta asia, jota hän kuitenkin haluaa. Ja jos ei halua, aikuiset ihmiset kyllä pystyvät keskustelemaan siitä. Tämän sisäistäminen on mielestäni yksi oleellinen tekijä Dom/sub -valtasuhteen toimimiselle ja alistuvan henkilön ymmärtämiselle.

Miksi sitten ylipäätänsä puhun nöyryytyksestä ja alistumisesta? Ehkä minun ei pitäisi, ehkä sekin on ollut yksi virheistäni. 

Palataanpa kuitenkin tuohon ajatukseen alistuvasta aviomiehestä. Mitä se konkreettisesti sitten tarkoittaa? Ennen kuin teen listaa yksityiskohtaisista asioista, on todettava, että pohjimmiltaan kyse voisi olla rajoituksista, säännöistä ja rangaistuksista. Tavallaan jopa aika laimeaa, kun sen noin ajattelee! Nämä kuitenkin eittämättä ovat selkeitä vallankäytön mekanismeja. Ehkä vallan siirto onkin se oikea termi. Itse asiat ja tapahtumat ovat tietyllä tapaa hyvinkin spesifisiä, siis ne jotka ns. osuvat ja uppoavat, ja tässä ollaankin heti vaarassa ajautua väärille raiteille. Suhde ei voi toimia vain toisen osapuolen ehdoilla. Minä haluan sitä ja tätä. Minä minä minä. Tämä tapahtuu kuin huomaamatta - sen voin kokemuksesta kertoa. Toisen haluja ei saa kuitenkaan kokonaan sulkea pois. Tasapaino lienee oleellista niin tässä, kuin niin monessa muussakin asiassa elämässä.

Minkälaisia rajoituksia, sääntöjä tai rangaistuksia meillä on? Tämä on kysymys, johon emme ole vielä löytäneet täysin yhteistä säveltä. Nyt kuitenkin huomaan, että emme ole oikeastaan käsitelleet asiaa tästä vinkkelistä, emme ainakaan tarpeeksi selkeästi. Sen sijaan että meillä olisi selkeitä rajoituksia, sääntöjä ja rangaistuksia, meillä on yksittäisiä, hetkellisiä tapahtumia. Mutta otetaanpa tähän jokin esimerkki... 

Minä nautin siitä, että seksuaalisuuttani kontrolloidaan. Minusta on erittäin kiihottavaa, että joku muu päättää, milloin ja miten saan laueta, tai saanko laueta ollenkaan. Tämän yksittäisen asian ympärille nivoutuu moni asia, mutta meille kummallekin taitaa olla hieman epäselvää, milloin leikitään ja milloin ei. Jotenkin itse koen haasteelliseksi pukea näinkin kokonaisvaltaisen asian pieneen pakettiin (heh heh), joka tapahtuu silloin kun erikseen sovitaan. Joka tapauksessa mauste, joka tästä kyseisestä asiasta tekee oikein erityisen nöyryyttävän (lue: haluttavan), on siveysvyö, eli lukko. Se konkretisoi tilanteen, tekee siitä vielä vähän tuhmemman ja vaarallisemman, vielä enemmän tabun. Mikä mies antaa vaimonsa lukita munansa häkkiin ja antaa vielä avaimen hänelle? Minä minä minä! :) Koko asetelma itsessään on herkullinen: vaimo joka pitää miehensä kurissa. Voiko kuumempaa olla? Samaan kategoriaan menee sitten vaimon suorittama piiskaus, etenkin rangaistuksena. Näitä ei vain kovin helppo ole laittaa käytäntöön. Mitä vaimo tästä saa? Siinä taitaakin olla jonkun tulevan postauksen aihe.

Jokainen suhde on erilainen

Olen käyttänyt paljon aikaani siihen, että olen lukenut ja keskustellut FLR:stä, valtasuhteista, dominoinnista ja alistumisesta eri tahojen kanssa. Selväksi on käynyt ainoastaan se, että jokainen suhde on erilainen. En voi käyttää kenenkään muun parisuhdetta esimerkkinä itselleni. Jokainen meistä suhtautuu asioihin omalla tavallaan, ja jokaisella on omat tarpeensa, halunsa ja rajansa. Se mikä toimii yhdelle, ei mitä luultavimmin toimi toiselle. Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä on yksi isoimmista oivalluksistani aihepiirin parissa. Omalla kohdallanikin kävi näet niin, että fantasioinnin kautta olin rakentanut oman pääni sisälle hyvinkin tarkkaan mietityn mallin tietynlaisesta elämäntavasta, jonka halusin sellaisenaan käyvän toteen. Asiat eivät kuitenkaan ole niin mustavalkoisia, koska ihmissuhteissa tuppaa aina olemaan oman itsensä lisäksi joku toinen (tai peräti kolmas!) henkilö. En ole kuitenkaan luopunut omista haaveistani, vaan sen sijaan olen yrittänyt sovittaa niitä siihen elämään, mitä oikeasti elän. Tätä työtä teen juuri nyt, eikä loppua näy.

Mikä on siis tämän hetkinen tilanteemme? Minkälainen on meidän suhteemme? 

Kuten olen aiemmin kertonut, elämme avoimessa suhteessa. Avoin suhde itsessään varmasti voisi olla koko blogin keskipisteenä, mutta tässä tapauksessa se on vain yksi monesta liittymäkohdasta kokonaisuuteen. Vuosia sitten, kun yhdessä teimme päätöksen suhteemme avaamisesta, en vielä ollut ns. alistuva aviomies. Kuitenkin, jo nuoresta iästä lähtien, seksuaalinen alistuminen on kyllä ollut ajatuksissani tavalla tai toisella, mutta vasta viime vuosina olen uskaltautunut tuomaan sitä esiin ihan konkreettisesti, ja yksi mahdollistava tekijä sille oli nimenomaan suhteemme avaaminen.

Avoimen suhteen alkuaikoina me molemmat tapailimme muita ihmisiä. Aika paljonkin... Minä innostuin kokeilemaan myös jotain vaniljasta poikkeavaa. Yksi merkittävimmistä asiaan liittyvistä tapahtumista oli se, kun rohkaistuin, ja kävin ammattidominan luona. Se oli mullistavaa siinä mielessä, että ymmärsin maailmassa olevan oikeasti ihmisiä, jotka toteuttavat näitä puolia itsessään. Silmäni avautuivat! Se on tarina, joka ehdottomasti ansaitsisi oman postauksena, mutta ei mennä siihen juuri nyt. Oleellista on, että silloin tulin ns. kaapista ulos alistuvana, ainakin omalle vaimolleni. Hän ei ymmärtänyt asiaa lainkaan, ja toteutinkin näitä juttuja alkuunsa ihan muissa piireissä, jonka avoin suhde kuitenkin mahdollisti. Hän tiesi mitä teen, mutta ei halunnut ottaa itse osaa, tai osoittanut muutakaan mielenkiintoa. Parin dominasession lisäksi tapasin myös muita asiaan vihkitynyeitä miehiä ja naisia, ja tutustuin mm. sadomasokismiin. Pian aloin kuitenkin ymmärtää, että BDSM "skenenä", nahka- ja lateksiasuineen, ei ole minun juttuni, mutta jotain erittäin voimakasta vetoa alistumisessa kuitenkin oli. Toki kokeilimme myös yhdessä muitakin uusia asioita, kuten mm. swingausta. Lisäksi myös minulla oli ihan tavallisia vanilja-suhteita muiden kanssa, ja ehkä meillä joku kolmen kimppakin oli. Kokeilimme paljon kaikenlaista.

Vuosien myötä innostus muiden taipailuun kuitenkin hieman laantui, ja minä huomasin käytännössä lopettaneeni satunnaiset suhteet kokonaan. Puolisoni oli puolestaan keskittynyt muutamaan tiettyyn henkilöön, joiden kanssa suhteet myös syvenivät. Tämä oli itselleni haastavaa aikaa, koska en ollut varma miten minun tulisi suhtautua asiaan. Koin myös aika paljon mustasukkaisuutta, ja koin jääväni jostain paitsi. Aloimme myös jutella polyamoriasta, sillä se tuntui jollain tavalla kuvaavan silloista suuntaamme parhaiten.

Suurinpiirtein siinä vaiheessa tutustuin itse ensimmäistä kertaa aisankannatus -ilmiöön. Jotenkin olin onnistunut välttämään koko asian sitä ennen, mutta yhtäkkiä huomasin olevani tilanteessa, josta joku voisi todellakin käyttää termiä aisankannatus. Pitää kuitenkin muistaa, että tuolloin olin myös itse vapaa tapailemaan muita, en vain halunnut tehdä niin. Silloin vielä suhtauduin aisuri-termiin erittäin kielteisesti, onhan se yleisesti ottaen haukkumanimi. Lähdin kuitenkin tutkimaan aihetta internetistä, ja pian löysinkin itseni eräältä nyt jo edesmenneeltä suomalaiselta foorumilta, jossa asiaan vihkiytyneet henkilöt keskustelivat vertaistuki henkeen. Se oli minulle todellinen lottovoitto, sillä siellä oli selvästi ihmisiä, jotka olivat onnistuneet yhdistämään alistumisen "tavalliseen" (ei BDSM) parisuhteeseen. Toki monille alistuminen oli korkeintaan sivujuonne Hotwife / stag / vixen harrastuksessa, mutta monelle se oli oleellinen asia koko hommaa. Siellä myös tutustuin termiin FLR ensimmäistä kertaa. Yhtäkkiä aisankannatus muuttuikin omassa mielessäni ikävästä asiasta mahdolliseksi mukavaksi harrastukseksi. Se tarjosi uudenlaisen tavan suhtautua vaimoni miesystäviin, ja mikä tärkeintä, tarjosi väylän toteuttaa alistumisviettiäni. Luin kokeneempien aisurien tarinoita ja ohjeita siitä, miten kannattaa toimia. Tämä kaikki tapahtui pääosin oman pääni sisällä, eikä niinkään vaimoni kanssa keskustellen. Tässä vaiheessa aloin myös muodostaa tietynlaista fantasiaa päässäni siitä, miten asiat voisivat olla. Yksi monista tekemistäni virheistä, johon edelleen sorrun aika ajoin.

Kerroin toki vaimolleni aisurifoorumista ja ilmiöstä ylipäätänsä. Olin enemmän ja enemmän kiinnostunut yksityiskohdista, mitä vaimoni muiden miesten kanssa puuhaili. Aloin hyvin voimakkaasti puskea ajatusta siitä, että minä olen aisuri ja hän hotwife, ja miehet joita hän tapailee ovat alfoja. Yritin muuttaa jo olemassa olevaa dynamiikkaa niin, että hänen syynsä tapailla muita miehiä olisi pääasiassa minun alistamiseni.  Tai jos ei pääasia, niin ainakin merkittävä tekijä! Hetken aikaa tämä toimikin. Mukaan tuli myös muita alistumiseen liittyviä elementtejä, kuten siveysvyöt ja taisinpa silloin saada ensimmäisiä kertoja piiskaakin, hyvin hyvin hämmentyneen vaimoni toimesta. Voisi kai sanoa, että alistuva aviomies alkoi muodostua tässä vaiheessa. Ongelmana vain oli, että halusin kaiken, ja mielellään heti.

Tästä kaikesta on nyt aikaa muutama vuosi. Monenlaista on sattunut ja tapahtunut välissä. Yritin hyvin pitkään unohtaa koko asian, palata ns. normaaliin elämään, mutta sekään ei tuntunut oikealta ratkaisulta. Nyt olemme tässä, opettelemassa elämään meidän tavallamme, yhdessä sovittujen raamien puitteissa. Suhteemme on edelleen avoin, ja muitakin ihmisiä on mukana kuvioissa. Minulla on paljon haaveita ja toiveita alistumisen suhteen, mutta yritän välttää niiden väkisin puskemista. Yritän löytää uusia tapoja toteuttaa tarpeitani niin, että myös puolisoni olisi tyytyväinen. Ennen kaikkea haluan tämän olevan osa yhteistä elämäämme ja dynamiikkaa, jossa minä voin kutsua itseäni alistuvaksi aviomieheksi - ilman tunnontuskia tai irvistelyä kummankaan osalta. Tämä blogi on yhtä paljon itseäni ja vaimoani varten, kuin se on muillekin.

Intro

Blogin nimi muodostuu kolmesta käsitteestä. Se, että siinä mainitaan alistuva, viittaa luonnollisesti jonkin sortin valta-asetelmaan. Avio + mies selittänevät itse itsensä. Yhdessä nämä termit muodostuvat jo tietynlaisen kuvan henkilöstä ja tilanteesta. Mutta minkälainen alistuva aviomies on todellisuudessa ja mitä se tarkoittaa parisuhteen kannalta? Onko alistuva mies, mies laisinkaan? Mitä alistuva mies haluaa ja ajattelee? Mitä alistuva mies voi tarjota?

Sinä, hyvä lukijani, olet hyvin todennäköisesti itsekin alistuva mies, tai ehkäpä puolisosi on sellainen. Tai ehkä aihe kiinnostaa sinua muuten vaan. Oli miten oli, tämä blogi kertoo minun elämästäni aviomiehenä, joka haluaa alistua. Kokee tarvetta alistua. Kirjoitan tätä siksi, että voisin jakaa ajatuksiani asiasta, mutta sopivaa foorumia ole oikein aiemmin löytynyt. Asiasta ei tunnu olevan paljoakaan suomenkielistä sisältöä. Toivottavasti tästä on siis myös ihan oikeaa hyötyä jollekin muullekin! Vastaan mielelläni myös kommentteihin ja kysymyksiin, jos sellaisia ilmenee. Saa myös vinkata, jos aihetta sivuavia, mielellään suomenkielisiä, foorumeita löytyy jostain. Pornoa ja fantasioita löytyy liiaksikin asti.

Muutama sana minusta. Olen nelivitonen "perus-jorma". Ulkoiselta habitukseltani olen jokseenkin maskuliininen, työskentelen informaatioteknologian parissa ja koulutukseltani olen insinööri. Omaan trendikkään Dad-bodyn ja ajan bensakäyttöisellä Toyotalla, jonka parkkeeraan töiden jälkeen omakotitalomme pihaan. Toisin sanoen, olen siis kuin kuka tahansa keski-ikäinen, keskiluokkainen mies. Vaimoni on marginaalisesti minua nuorempi, ja olemme olleet naimisissa nyt reilut viitisentoista vuotta. Lapset ja koirakin löytyy. Kliseitä kliseiden perään, mutta minkäs teet. Sellaista elämäni on, ainakin päällepäin.

Tässä vaiheessa joudun hieman miettimään mitä kerron seuraavaksi. Lataanko heti kovat piippuun, vai pohjustelenko asioita jotenkin. No, kaikki oleellinen tulee varmasti esille ennemmin tai myöhemmin. Nyt on kuitenkin hyvä puhua kontekstista. Alistuvuus liitetään usein BDSM:ään ja vaikka kiinnostava aihe se onkin, se ei kuitenkaan kuvaa meidän suhdettamme. En ole orja enkä arjessani käytä sellaista sanastoa. Toinen aihetta sivuava termi on FLR, eli Female Led Relationship (naisvaltainen suhde). Tämä on jo paljon lähempänä sitä, miten itse asiat näen. Mutta tätäkään termiä emme keskenämme käytä. Kolmas asia, joka tässä yhteydessä on syytä mainita, on avoin suhde. Ja kun siihen liittää valta-asetelman, voidaan puhua aisankannatuksesta. Se on pornon toimesta täysin yliladattu termi, eikä sellaisenaan vastaa meidän todellisuuttamme, mutta tietyllä tasolla se kuitenkin liittyy asiaan. Siitä enemmän myöhemmin.

Puhumme näistä asioista avoimesti keskenämme. Vaimoni ei ole mikään domina, eikä ehkä muutenkaan mitenkään erityisen hallitseva persoona. Tässä onkin koko tämän blogin ydin. Miten tällainen pohjimmiltaan seksuaalinen tarve saadaan huomioitua parisuhteessa? Olemmeko tuhoon tuomittuja? Vastaan itselleni, että emme, mutta ei kaikki ihan helppoakaan ole ollut, ja varmasti jatkossakin riittää haasteita. Monenlaista on koettu ja varmasti tullaan vielä kokemaan... Tässäpä siis ainekset tähän blogiin.